info@ora.fi   +358 400 588 700

0

Kirjaudu Ora-tunnuksilla:

Kirjaudu Unohdin salasanani








‹ Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli ›

Ora-vaunut äidiltä tyttärelle, ja vielä nukellekin!

16.11.2016

Oran retrokuun kuvakilpailun voittaja Tiina on käsityövelho, jonka salainen ase kaamoksenkaatoon on suomalaisittain looginen: villasukat! Tiina osallistui kilpailuun puhtaasti nostalgiasyistä, ja hänen toiveestaan matkarattaat toimitettiin niitä tarvitseville – valitsimme kohteeksi Porin ensi- ja turvakotiyhdistyksen.

Voittajakuva oli hauska kuva kuvasta, piti päästä selvittämään, mikä on tarina kuvan takana?

"Kuvan ottamisesta on jo jokunen vuosi ja halusin silloin kokeilla liittää samaan otokseen nykypäivän ja menneisyyden. Olen ottanut kuvan kotonani, hyllyssä istuva nalle taustalla. Kuvassa näkyvä nalle on myös käteni pitelemässä vanhassa lapsuuden kuvassa, jossa poseeraan uusien Ora-nukenvaunujeni kanssa vuonna 1975.

Lapsuuden kuvassa olen juuri täyttänyt 3 vuotta ja kanssani ovat lahjaksi saamani nalle sekä nukenvaunut äitini ottaman kuvan keskiössä. Lapsuuden kuva on seurannut mukanani kaikki vuodet, sillä pidän tärkeänä säilyttää muistoja omasta lapsuudesta, koska lapsuuden muistot tekevät osaltaan meistä sen mitä nyt olemme."

Tiinalla, kuten niin monella muullakin meistä, on Ora-muistoja lapsuudesta:

Tärkein Ora-muistoni ovat juuri nämä kuvassa näkyvät nukenvaunut, jotka ovat edelleen tallessa ja käytössä, nyt omalla tyttärelläni. Miellän Oran luotettavaksi kotimaiseksi merkiksi, joka kestää äidiltä tyttärelle.

Itselläni on ollut Oran rattaat pienenä lapsena käytössä, mutta niistä ei enää ole muuta kuin runko ja renkaat tallella, koska teimme serkkujen kanssa lapsena mäkiauton ja tarvitsimme siihen rungon ja renkaat. Luultavasti aika yleistä -70-80-lukujen vaunujen uusiokäyttöä moinen innovaatio. Ihme, että niissä vauhdeissa ei koskaan käynyt huonosti, nimittäin rattaat kulkivat mäkiautona melkoista vauhtia.

Kolmas muistoni on oman tyttären käytössä olleet vanhat Ora-rattaat, jotka löysin kirpputorilta muutamalla eurolla. Rattaat olivat rungoltaan todella hyvät, mutta istuinosan kangas oli kärsinyt vuosien huonosta säilytyksessä, joten tein lastenrattaisiin uudet päälliset vanhojen tilalle. Rattaat olivat koko ratasiän lapseni käytössä ja annoin ne eteenpäin perheelle, joiden tiesin arvostavan laatua ja retrokuosisia päällisiä. Kierrätys toimii Oran tuotteiden suhteen hyvin, kestävät lastenrattaat jatkoivat taas elämää toisessa kodissa.

Marraskuussa olemme kyselleet kaamoksenkaatoreseptiä, mitä vinkkejä sinulla on pimeydestä selviämiseen?

Itselleni kaamosaika on horrosaikaa, jolloin kerään voimia kevättä ja uutta nousua varten. Toisaalta liikunta ja muiden ihmisten tapaaminen auttavat kaatamaan kaamosta, ei pidä täysin piiloutua kotiin lämpimien vilttien alle, vaikka mieli tekisi. Vaatetusalan ihmisenä pyrin välttämään tummia vaatteita tai ainakin lisäämään asusteissa väriä ja sitä kautta iloa synkkään aikaan.Kaamosaikana on myös tärkeä lisätä heijastimia ja vinkkinä varsinkin vaunujen kanssa liikkuville on tärkeää se, että on hyvä muistaa varmistaa näkyvyys sekä työntäjälle että vaunuille.

Yksi tärkein kaamoksenkaatovinkki on yksinkertainen: villasukat! Nimittäin kaikki tuntuu aina mukavammalta villasukat jalassa, myös kaamosaika. Sen vuoksi syksyllä moni tarttuu puikkoihin ja lankaan -paitsi minä, joka ompelee mieluummin ja jättää neulomiset omalle äidille. Parasta kaamosterapiaa.

Tiinan ompeluvinkkejä ja muita kuulumisia voi lukea lisää Tiinan blogista osoitteessa http://tehtaamo.blogspot.fi

‹ Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli ›

Mainitut tuotteet


Avainsanat


Arkisto


Kesäkuu 2017 (1)
Huhtikuu 2017 (2)
Maaliskuu 2017 (1)
Helmikuu 2017 (1)
Marraskuu 2016 (2)
Lokakuu 2016 (1)
Heinäkuu 2016 (1)
Kesäkuu 2016 (2)
Toukokuu 2016 (2)
Huhtikuu 2016 (1)
Maaliskuu 2016 (2)
Helmikuu 2016 (2)
Tammikuu 2016 (2)
Joulukuu 2015 (1)
Marraskuu 2015 (2)
Lokakuu 2015 (3)

Seuraa meitä somessa